Neitsyttorni

Historian hämäryyksistä eli ainakin 1300-luvulta alkaen minua on kutsuttu myös Megheden torniksi. Nimitys on tullut ehkä rakennusmestari Hinze Meghedistä tai sitten vironkielisestä ilmauksesta mägede torn eli ”mäkien torni”. Minut on nimittäin rakennettu ns. Lyhyelle vuorelle (mons brevis), aivan Pitkän vuoren (mons longhi) eli tuolloin yhtenäisen, nykyisten Tõnismäen ja Toompean mäkien muodostaman harjanteen viereen. 

Noista lyhyestä ja pitkästä vuoresta johtuvat myös nykyiset kadunnimet Lühike jalg eli Lyhyt jalka (jalankulkijoille) ja Pikk jalg eli Pitkä jalka (hevosille ja muille ajoneuvoille). Neitsyttorni eli Neitsitorn-nimitystä minusta alettiin käyttää yleisemmin vasta 1800-luvulla, kun baltiansaksalaiset historioitsijat alkoivat kutsua minua Magden eli Mädchenin eli Palvelustytön torniksi.

Muodoiltani olen kaupungin ainoa kulmikas puolustustorni eikä selkäpuolellani ollut ennen ollenkaan seinää. Nykyään sinne on rakennettu suuri lasi-ikkunaseinä. Olenkin varmasti tämän kaupungin eniten ja useimmin rakennustöin muunneltu torni! Aikojen kuluessa olen ollut ensin kolmikerroksinen, sitten neljäkerroksinen katettu puolustustorni, sen jälkeen kaksikerroksinen asuintalo sekä alakaupungin suurimman ja komeimman puutarhan kaunistus. Nyt minut on palautettu jälleen keskiaikaiseen asuun.

Asuintalona ollessani en näyttänyt kaupungin suunnalta katsottuna lainkaan tornilta, vaan pikemminkin valtavalta täytekakulta, jonka klassisismityylinen ja suuri-ikkunainen julkisivu kaartui puolikaarena ulospäin. Tiloissani asui monenmoisia tärkeitä ihmisiä: rautateiden maahantuoja ja kaupungin modernisoija paroni Alexander von Pahlen sekä lukuisia taiteilijoita. Heistä viimeisimpiä oli toisessa kerroksessa asunut Karl Burman, Viron ensimmäinen arkkitehti ja akvarellimaalari. Hän oli henkilö, joka ensimmäisen tasavallan aikana halusi purkaa tuossa vieressäni seisovan Nevskin katedraalin, tsaarinajan ja venäläistämisen symbolin. Hanke jäi kuitenkin toteuttamatta, ja 1970-luvulla minut puolestani  palautettiinkin asuintalon kuoseista keskiaikaiseen muotooni. Kuuluisammaksi sain vasta 80-luvulla, kun täällä alkoi toimia Neitsyttornin kahvila.

Puhutaan, että seinieni suojissa kummittelee. Täällä on esimerkiksi nähty mustapukuinen vanha mies, jonka eräs venäläinen taiteilija onnistui myös kuvailemaan piirustukseensa. On myös nähty tyttönen, josta kerrotaan tarinaa, että hänet olisi joskus muurattu elävältä muurin sisään! Tornini toisessa kerroksessa on joskus iltamyöhällä havaittu outo pilvi, jota ei varsinaisesti voi nähdä, mutta joka ei päästä ketään lävitseen. Kerrotaan jopa, että Ruotsin vallan aikana tornissa olisi ollut ilotyttöjen vankila: yksi vangeista oli tarinan mukaanmelkoisen ruma nainen, mutta solmittuaan pirun kanssa sopimuksen hän nautti suurta suosiota asiakkaiden keskuudessa. Lopulta hänet oli poltettu roviolla noitana, mutta kaikki tuo nyt tuskin on kuitenkaan totta.