Näe Tallinna Vanhakaupunki Uudessa Valossa

Ennen vanhaan kaupunkilaiset elivät hyvin lähellä eläimiä – enkä tarkoita vain kissoja ja koiria kuten nykyään, vaan myös hevoset, lehmät, siat ja muut kotieläimet olivat samaa huushollia. Ilman niitä ei yksinkertaisesti olisi tultu toimeen! Kaupungin elikot kävivät kesäaikaan muurin ulkopuolella laitumella. Sinne ne vietiin tietysti Karjaportista, jonka tornit olivat 1800-luvulle – eli purkamiseensa asti – minun hyviä naapureitani. Kerrotaan, että olisin itsekin saanut nimeni karjapaimenelta nimeltään Assauwe eli Asso, joka luultavasti oli ihan virolainen mies.

Vaikka olenkin nimeltäni Bremenin torni, se ei johdu pohjoissaksalaisesta Bremenin kaupungista vaan täällä asuneesta Bremer-nimisestä porvarista.  

Minut rakennettiin 1370-luvulla, jolloin kaupungissa alkoi todella vilkas ja pitkään kestänyt torninrakennusbuumi. Silloin valmistui ainakin tusinan verran puolustustorneja, ellei enemmänkin! Hansakaupunki Reval kasvoi ja rikastui, mutta olot Liivinmaalla olivat levottomat ja koko ajan oli kuin oltava varuillaan – siksi kaupungin puolustustakaan ei saanut lyödä laimin.  

Minut rakennettiin aikoinaan vahvistamaan ja suojaamaan muurin mutkassa olevan Rentenin tornin ja Eppingin tornin välistä lohkoa. Samaan aikaan kaupunki rikastui hansakaupalla eli suomeksi sanottuna myymällä venäläisille suolaa.

Minä olen naapureitani nuorempi! Munkkientakainen torni ja muinainen Virun mahtiportti – josta tänään on jäljellä enää pari etuportin tornia – ovat puoli vuosisataa minua vanhempia. 

Hinke, Hinken, Hincken, Hindrik, Henken – vuosisatojen saatossa nimeni on kirjoitettu monella eri tavalla. Oli oikea muoto sitten mikä hyvänsä, ei naapurista hävinneelläkään tornilla kehumista ollut: sen nimi kun oli Pirun äiti tai Pirun isoäiti (Duveldoer tai Tuefels-Grossmutter). Tosin se johtui kiinteistön omistajasta, jonka nimi oli Johannes Duvelsmoder! Minunkin nimeni tulee luultavasti lähellä eläneeltä raadin palvelijalta ja tallipojalta.

Minä olen kaupungin kuuluisin ja korkein puolustustorni – ja ensimmäinen, joka rakennettiin kestämään uusien ruutiaseiden tulitusta! Pitkä Hermanni voi näyttää korkeammalta, mutta se on selvästi laihempi ja mikä tärkeintä, se on pystytetty kallionnyppylän päälle. Minun ympärilleni kasattiin jo yli 300 vuotta sitten valtavat määrät maata, niin että kaksi alinta kerrostani ovat jääneet kokonaan maan alle. Siksi näytän matalammalta ja pönäkämmältä. 

Kaupungille tyypillisenä hevosenkengänmuotoisena tornina minut tunnetaan jo 1360-luvun aikakirjoista asti. Köismäen eli Köysimäen torniksi minua alettiin tituleerata tosin vasta sataa vuotta myöhemmin. Saksankielinen nimeni Reeperbahn ei täällä tarkoittanut mitään ilotaloaluetta kuten Hampurissa, vaan Räävelissä nimi juontui köydenpunojien työpajoista. Köismäen kylä sijaitsi Vanhankaupungin ja Kalamajan välissä.

Seisahtukaamme hetkeksi Tanskan kuninkaan puutarhaan eli Taani kuninga aeda muistelemaan historiallisen puiston tarinaa ja legendoja. Suunnitelma meistä kolmesta syntyi Tallinnan vuonna 2011 järjestämässä ideakilpailussa, johon kuvanveistäjät Simson von Seakyll (Aivar Simson) ja Paul Mänd osallistuivat.. Olemmekin heidän luomuksiaan, kolme 2,5 metrin korkuista pronssista hahmoa: Odottava munkki Ambrosius, Rukoileva munkki Bartholomeus sekä Katseleva munkki Claudius. Valmistuimme ja meidät valaistiin vuonna 2015 kiinteistösijoitusyhtiö Kapitelin tuella, ja tarinaamme kertoo kaupunginmuuriin kiinnitetty opastaulu.

Olen iäkäs Tanskan-vallan aikainen torni, jota muinoin kutsuttiinNunnienpihan torniksi ja myös pilkattiin nimellä Huonokattoinen torni. Aiemmin olin kaupungin puoleiselta kyljeltäni avoin, sellainen kuin Neitsyttorni on nykyäänkin. 

Tallinnassa, Viru-aukion äärellä sijaitsevan Nordic Hotel Forumin pääoven vierellä istuu ja ulvoo 2,4 metrin korkuinen pronssinen susipatsas, nimeltään ”Kulttuurisusi”.

Olen kaupungin läntisin muurinvieruskatu, samankaltainen kuin mitä Müürivahe on Vanhankaupungin idänpuoleisen muurin juurella. Me olemmekin alkujaan keskiaikaisia puolustuskäytäviä – kapeita, hieman hämäriä ja salamyhkäisiä.  

Minä olen luultavasti ollut alakaupungin ensimmäinen neljäkerroksinen muuritorni. Nimeni olen saanut raatiherra Winant Louenschedelta, joka johti tämän muurijakson linnoituslaitteiden rakennustöitä.  

Minua kutsutaan nimellä Kloostrivärav (Klosterpforte) eli Luostariportti, mutta olen ollut kirjoilla myös muodossa Suur-Kloostrivärav tai jopa uudempi Nunnavärav. 

Olen Munkkientakainen torni (viroksi Munkadetagune torn), sillä seison aivan kaupungin erään tärkeimmän laitoksen, dominikaanien Pyhän Katariinan luostarin takana. 

Vieressäni kulki puolustuskäytävä, jolla vilisi keskiajalla mustakaapuisia veljiä ja saarnamiehiä. Kaupunkilaiset hyötyivät munkkien saarnoista monella tapaa: he auttoivat hengellisessä hädässä ja antoivat Jumalan siunauksen. Tarvittaessa munkeilta sai myös käytännön apua, esimerkiksi jos piti kirjoittaa kirje – taivas sellaiselta tavallista ihmistä varjelkoon! Sen jälkeen käytävää ovat käyttäneet sotilaat, nykyään matkailijat ja kaikenlaiset kaupustelijat.

Historian hämäryyksistä eli ainakin 1300-luvulta alkaen minua on kutsuttu myös Megheden torniksi. Nimitys on tullut ehkä rakennusmestari Hinze Meghedistä tai sitten vironkielisestä ilmauksesta mägede torn eli ”mäkien torni”. Minut on nimittäin rakennettu ns. Lyhyelle vuorelle (mons brevis), aivan Pitkän vuoren (mons longhi) eli tuolloin yhtenäisen, nykyisten Tõnismäen ja Toompean mäkien muodostaman harjanteen viereen. 

Me olemme kaksoismuuri, eli korkea ja matala muuri. Korkeampi osa rakennettiin 1300-luvun alussa – ensin matalampana ja ohuempana, mutta 1400-luvun alussa sitä korotettiin ja paksunnettiin suojaksi tuliaseita vastaan. Matala tukimuuri on tehty etusuojaksi tykkitulea vastaan ja toimimaan tykkiasemina. Se ulottui aluksi Kitsetornille asti ja Kiek in de Kökin valmistuttua sinne saakka. Kitsetorn on nykyään lähestulkoon hävinnyt, niin että muurin kulku Kökille asti on merkitty maastoon pelkkänä tienä.

Minä olen hyvin iäkäs, jo 1300-luvun alussa rakennettu torni, mutta alkuperäinen nimeni on kadonnut unholaan. Nykyinen nimeni on mainittu ensi kerran vuonna 1738 muodossa Cyster-Thurm eli Sisartorni tai Nunnatorni. 

Olen pieni satulatorni eli hienommin ilmaistuna konsolitorni. Muiden kaltaisteni linnoitteiden – Tallitornin ja läheisen Saunatornin tapaan minut on tavallaan kuin istutettu muurin harjalle. Erityisen pikkuruiselta näytän, jos vertaat minua mahtaviin naapureihini Loewenschedeen ja Kultajalan torniin. Tiettävästi minutkin rakennettiin joskus 1370-luvulla raatiherra Louenscheden johdolla.  

Minä olen kaikkien Tallinnan tornien äiti ja muutenkin näyttävä maamerkki, joka mereltä tullessa ei niin vain jää huomaamatta! En toki ole yhtä korkea kuin jotkut toiset tornit tai kirkot, mutta sitäkin muhkeampi. Sanomattakin on selvää, että minulla on kaupungin paksuimmat muurit. 

Vaikka Stenbockin talon pylväät ovat ensimmäinen katseenvangitsija monille, voi Patkuli treppil eli suomeksi Patkulin portailla kokea esteettisen ilon ohella onnistumisen ja saavutuksen riemua, kunhan päättää – kuten ainoa oikea päätös onkin – kiivetä portaat ylös asti. Sitä paitsi Stenbockin talossahan työskentelee Viron hallitus, joten sinne ei satunnaisella matkailijalla ole turvasyistä asiaa.

Pilsticker merkitsee nuolenteroittajaa – ja juuri sillä nimellä minua alkujaan muinaisella alasaksin kielellä kutsuttiin. Minut rakennettiin uhkean ritarilinnan kolmanneksi torniksi heti Pitkän Hermannin ja sittemmin jo puretun Stür den Kerl-tornin jälkeen. 

Nimeni Pikk Hermann eli suomalaisittain Pitkä Hermanni tarkoittaa ”pitkää soturia” tai ”suurta päällikköä”. Olen lipputornina Toompean linnan tärkein osaja kohoan kaiken yläpuolelle! On totta, että vuosisatojen saatossa ympäristöön levittäytyneen Tallinnan korkein kohta on nykyään kaukana Nõmmella, mutta se ei vähennä omaa historiallista merkitystäni. 

Tässä kohtaa onkin hyvä kysyä vanha virolainen kompa: miksi Tallinnan kaupunki ontuu? Koska sen toinen jalka on lyhyt ja toinen on pitkä!

Minut rakennettiin 1400-luvun ensimmäisellä vuosikymmennellä kahden iäkkäämmän ja arvokkaamman tornin eli Köismäen ja Eppingin tornien väliin. Nimeni saintorninpäällikkö Herbord Platelta.  

Mahtaisiko kivilohkareitteni välistä löytää jälkiä tai ainakin muistoja Tallinnan vanhimmasta tunnetusta muurista, vuosien 1265 ja 1282 välillä rakennetusta Margaretin muurista, arkeologiemme mielissä siintävästä tarunhohtoisesta graalin maljasta? 

Sain alkuni vuosina 1371–72 pienenä satula- eli muurinharjatornina. Vuoteen 1422 asti kuuluin muurin osan kanssa sistersiläisten Pyhän Mikaelin nunnaluostariin. Jo 1200-luvulla paikalla oli ollut nunnaluostarin 3,5 metriä korkea kehämuuri sekä naisten sauna; siitä juontuu myös nimeni.

Ensimmäisenä kaupunkiin rakennettiin ilmeisesti porttitornit, mutta muista muurin torneista olen minä varmastikin yksivanhimpia. Kiek in de Kökin ohella olen myös minä täyspyöreä enkä mikään puolipyöreä hevosenkenkätorni kuten suurin osa muista muuritorneista.

Tallitorni, Marstallin torni ja Työpihan torni – minua on kutsuttu eri nimillä, mutta kaikki niistä juontuvat kaupungin työpajoihin ja niiden talliin, joka kohdallani mäen juurella on toiminut siitä lähtien, kun minut ja suurempi naapurini Neitsyttorni sekä meitä yhdistävä muuri rakennettiin. Siitä on nyt aikaa jo 650 vuotta.

Minä olen Toompean kukkula eli viroksi nõlv, kaupungin syntymäpaikka ja vallan linnake. Muotoni olen saanut jo satoja miljoonia vuosia sitten ordoviikkikaudella osana Baltian kalkkikiviklintistä. Ensimmäisissä kirjallisissa maininnoissa minua on nimitetty myös Kalliolavasaareksi ja latinan kielellä mons longa’ksi eli Pitkäksi vuoreksi. Kun ihmiset tulivat tälle seudulle ensimmäistä kertaa, saatoin tosiaan olla vielä suurempi ja korkeampikin. Kiveä on rinteiltäni louhittu rakennusaineeksi niin paljon, että minun ja eteläpuolellani sijaitsevan Tõnismäen välinen kalkkikivikerros on kokonaan hävinnyt.

Tornide väljak on aukio, josta näkee joka päivä ja nonstoppina oikean tornien paraatin! Rivistön ensimmäisenä – kun lähdetään etelästä eli Nunnekadun suunnasta, on Nunnatorni, sen jälkeen Saunatorni ja Kultajalan torni, Nunnientakainen torni ja Loewenscheden torni. Sitten on pieni väli, jossa oli aikanaan Lippen torni mutta nykyään Vanhaankaupunkiin johtava portti. Kulkue on komea – ei siitä pääse mihinkään, ja se jatkuu Köismäen tornilla. Sen perässä on Suurtüki-kadun kohdalla taas pieni aukko ja loppuhuipennuksena ovat Platen torni, Eppingin torni ja Grusbeken-takainen torni. No on mitä ihastella!

Minä olen vanha ja kunnianarvoisa kaupungin valtasuoni – katu, joka on yhdistänyt alusta lähtien toria ja satamaa. Kauppiaiden lisäksi täällä vilisi keskiajan lopulle asti munkkeja, ja siksi minua pidettiin pyhänä ja hengellisenä kulmakuntana.

Minä olen Wulfardin-takainen torni, koska tässä lähistöllä asui vuonna 1410 torninpäälliköksi historiankirjoissa mainittu Wulffard Rosendal. Hän oli kauppias ja entinen Turun kaupungin pormestari Suomessa, mutta Tallinnaan muutettuaan hän velkaantui niin pahasti, että panttasi talonsa ja lähti Piritan luostariin elätiksi. Varsin pian sen jälkeen hänen nimensä poistettiin tornipäälliköiden luettelosta – luultavasti hän siirtyi enkelikuoroon.