Yhteistyökumppanit Meistä

”Astelet hämärässä talvi-illassa pitkin historiaa huokuvia katuja, lumi narskuu vaimeasti jalkojesi alla – tunnet olevasi kuin keskellä satua. Katsahdat ympärillesi – pehmeän tunnelmallinen valo heijastuu muurin seinämältä ja sisälläsi läikähtää mielihyvän tunne.”

Hän, joka on kuljeskellut Tallinnan Vanhassakaupungissa, ei todennäköisesti unohda kokemaansa koskaan. Kaupunginosamme on ilman epäilyksen häivää yksi Viron suurimmista aarteista, jonka arvo vain kasvaa vanhetessaan. Kaupungin muuri ja tornit ovat suojanneet Vanhankaupungin elämää viileähköön, mutta ajan hampaan kulutusta hyvin kestäneeseen vankkaan pakettiin. Nyt olemme onnistuneet herättämään siihen uutta eloa, tuomalla lisää valoa sen iltoihin. Nykyaikaisin ratkaisuin olemme voineet yhtenäistää suojelukohteina olevien mahtirakennusten ulkonäköä, jotta myös hämärän keskellä arkkitehtuurinen mestariteoksemme voisi hivellä sekä vieraittemme että kaupunkilaisten itsensä silmiä.

KALLE KLANDORF
Tallinnan apulaiskaupunginjohtaja

”On ollut suuri ilo osallistua kaupunginmuurin valaistusprojektiin jo sen ideointihetkistä aina valmistumiseen asti.”

Olin vuonna 2017 koostamassa Tallinnan ensimmäisen kansainvälisen valaistushankekilpailutuksen ehtoja, ja jo siinä vaiheessa, kun tuomariston jäsenenä kuuntelin voittajaksi osoittautuneen projektin esittelyä, olin varma hankkeen upeasta onnistumisesta. Suomalaisen Lighting Design Collective -yhtiön idea ja konseptin runollisuus lumosivat minut; se osoitti, kuinka valaistuksen keinoin on mahdollista luoda ja kertoa satumaisen kauniita tarinoita. Valaistussuunnittelun konsepti – valonsäteiden salaperäinen kuiskinta – kunnioitti yksinkertaisuudellaan Tallinnan Vanhankaupungin keskiaikaista miljöötä ja sen asukkaita. Tunne onnistumisesta on pysynyt vahvana läpi koko prosessin – jopa niinä kylminä ja pitkinä öinä, jolloin valaistuksia testattiin.

EVA TALLO
Tallinnan kaupungin teknisen
ympäristöviraston pääasiantuntija