Hinke Torn

Hinke, Hinken, Hincken, Hindrik, Henken – vuosisatojen saatossa nimeni on kirjoitettu monella eri tavalla. Oli oikea muoto sitten mikä hyvänsä, ei naapurista hävinneelläkään tornilla kehumista ollut: sen nimi kun oli Pirun äiti tai Pirun isoäiti (Duveldoer tai Tuefels-Grossmutter). Tosin se johtui kiinteistön omistajasta, jonka nimi oli Johannes Duvelsmoder! Minunkin nimeni tulee luultavasti lähellä eläneeltä raadin palvelijalta ja tallipojalta.

Minut rakennettiin 1300-luvun puolivälissä puolikaaren muotoiseksi muuritorniksi Piruntornin eli Kuraditorninja Virun portin (eli Lehmporteneli Saviportin) väliin. Toompean linnan torneihin rakennettiin heti alun alkaen sisäpuoliset kierreportaat, mutta täällä alakaupungissa sellaiset hienoudet otettiin käyttöön vasta 1400-luvun lopulla. Minullakin oli moiset portaat, joskin ne olivat seinän ulkopuolella erillisenä rakenteena. Tänään niistä ei ole mitään jälkiä nähtävillä. Hyvä jos minut ylipäänsä onnistut jotenkin vielä näkemään, sillä olen joka puolelta talojen ympäröimä.

Vielä 1930-luvulla minut olisi haluttu purkaa! Maaperä ympärilläni oli pehmeää savea, aivan muurin vieressä kulki vallihauta ja Virun vesimyllyn ylempi patoallas, joten perustukseni oli pitänyt tehdä aikoinaan puusta ja junttaamalla. Vetinen ympäristö ei tehnyt muurille pitkän päälle hyvää. 

Vuonna 1832 minut siirrettiin yksityisomistukseen, ja pitkään olin muistaakseni pelkkänä varastona. Lopulta minut remontoitiin asuin- ja toimistotiloiksi, ja nyt voin ilokseni sanoa, että olen taas avoin uteliasta yleisöä varten. Tiloissani toimii nimittäin reipas ravintola, jonka asiakkaat pääsevät tutkimaan historiallista kauneuttani.