Kuva
Tiit Veermäe
Ennen Jälkeen

Kiek In De Kök

Audio

Minä olen kaupungin kuuluisin ja korkein puolustustorni – ja ensimmäinen, joka rakennettiin kestämään uusien ruutiaseiden tulitusta! Pitkä Hermanni voi näyttää korkeammalta, mutta se on selvästi laihempi ja mikä tärkeintä, se on pystytetty kallionnyppylän päälle. Minun ympärilleni kasattiin jo yli 300 vuotta sitten valtavat määrät maata, niin että kaksi alinta kerrostani ovat jääneet kokonaan maan alle. Siksi näytän matalammalta ja pönäkämmältä. 

Aluksi minua sanottiin Bolemanin saunan takaiseksi torniksi. Vuonna 1577 minusta käytettiin ensi kertaa nimeä ”kurkkaa kyökkiin” eli Kyck in de Kaeken, ja vuodelta 1696 on peräisin nimeni nykyinen alasaksilainen muoto Kiek in de Kök. Korkealta kuudennesta kerroksestani saattoivat soturit nähdä lähellä olleiden asuintalojen keittiöihin tai tähystää vaikka kaupunkia piirittävän vihollisen selustaan (ja keittiöihin) eli lähtöasemiin esimerkiksi Tõnismäellä.

Kovimman tulikokeen läpäisin Liivinmaan sodassa, kun Iivana Julman armeija piiritti kaupunkia tammikuusta maaliskuuhun vuonna 1577. Nykyisen Kaarlin kirkon paikkeilta minua ammuttiin kivi- ja rautakuulilla. Kronikoitsija Balthasar Russow on kuvannut, kuinka vainolainen pommitti minua yötä päivää, mutta ei saanut aikaan suurempaa vahinkoa. Bastionien rakentamisen myötä varrestani jäi 12 metriä maan alle. 1700-luvun jälkipuolella menetin asemani puolustuslaitteena, ja siirryin kruunun hallintaan. Tiloissani säilytettiin kaikenlaista varustustoa, kuten ruutitynnyreitä. Minua kutsuttiinkin usein ruutitorniksi.

1800-luvun alkupuolella alakerrassani oli jääkellari. Sitten tsaari Aleksanteri II lahjoitti minut Kaarlin seurakunnalle, ja täällä oli vuokralaisina muun muassa voimailukerho sekä asiakirja-arkisto. 1880-luvulla minusta suunniteltiin Toompean vesitornia ja 1930-luvulla mietittiin, voisiko minut kunnostaa sotamuseoksi. Myös suomalais-virolainen kirjailija Aino Kallas olisi tahtonut kovasti tulla suojiini asumaan. Vuonna 1958 minut annettiin kaupunginmuseon hoiviin. Neuvostoaikana seinieni sisällä nähtiin hienoja valokuvanäyttelyitä, joista sain lempinimekseni Fototorni. Nykyään toimin naapuritornien kanssa linnoitusmuseona: täältä pääsee muurikäytävää pitkin Neitsyttornin ja Tallitornin kautta Lyhyen jalan porttitorniin sekä takaisin. Luotani alkaakin kaupungin pisin muurikäytävä.