Kuva
Tiit Veermäe
Ennen Jälkeen

Toompean Kallio

Audio

Minä olen Toompean kukkula eli viroksi nõlv, kaupungin syntymäpaikka ja vallan linnake. Muotoni olen saanut jo satoja miljoonia vuosia sitten ordoviikkikaudella osana Baltian kalkkikiviklintistä. Ensimmäisissä kirjallisissa maininnoissa minua on nimitetty myös Kalliolavasaareksi ja latinan kielellä mons longa’ksi eli Pitkäksi vuoreksi. Kun ihmiset tulivat tälle seudulle ensimmäistä kertaa, saatoin tosiaan olla vielä suurempi ja korkeampikin. Kiveä on rinteiltäni louhittu rakennusaineeksi niin paljon, että minun ja eteläpuolellani sijaitsevan Tõnismäen välinen kalkkikivikerros on kokonaan hävinnyt.

Vanhoissa kansantarinoissa minua on pidetty virolaisten kansalliseepoksen sankarihahmon isän, Kalevin hautana – kiviröykkiönä, jonka latoi Kalevin leskeksi jäänyt puoliso Linda. Ja väitetään, että tänne vanhan Kalevin haudan uumeniin on kätketty kaikenlaisia aarteita, joita on kai oikeasti käyty etsimässäkin. Vakavasti puhuen vielä 1800-luvulla en kuulunut varsinaisesti kaupunkiin, vaan olin kruunun omaisuutta. Ritarit, aatelisväki ja tärkeän oloiset kirkonisät ovat rakentaneet hartioilleni komeita taloja, jotka ovat monen monta kertaa palaneet tuhkaksi – toisin kuin kaupunki itse. Erityisen suuri tulipalo riehui laellani 1600-luvun lopulla, ja vasta 1700-luvulla tänne alettiin rakentaa uusia aatelispalatseja. Ainoastaan Tuomiokirkon eli Toomkirikun rakenteissa on säilynyt vanhimpia Tanskan vallan aikaisia osia. Tuomiokirkko onkin kaiketi kaupungin vanhin säilynyt rakennus.

Paikka paikoin minunkin kallioperäni on murenenut, niin että monet rakennukset ovat olleet vaarassa sortua. Aikojen saatossa Toompean rinteitä on kuitenkin vahvistettu, ja suuri osa  kalkkikivirinteestä on tuettu muureilla.