Kummituksia ja legendoja Audio

0.7 KM
30 MIN

Tarinoita ensimmäisestä kummitustornista ja oudoista näyistä, kaupungin ensimmäisestä taiteilijatornista sekä Tallinnan puolustuksesta, pommittamisesta ja tykkien valamisesta.

Suosituksia

Seuraavaksi lähin Vanhankaupungin valaistu kulttuurireitti ”Nunnien jäljillä rantaportin luo” alkaa Vana-Kloostri-kadun alusta.

Kiek In De Kök Audio

Minä olen kaupungin kuuluisin ja korkein puolustustorni – ja ensimmäinen, joka rakennettiin kestämään uusien ruutiaseiden tulitusta! Pitkä Hermanni voi näyttää korkeammalta, mutta se on selvästi laihempi ja mikä tärkeintä, se on pystytetty kallionnyppylän päälle. Minun ympärilleni kasattiin jo yli 300 vuotta sitten valtavat määrät maata, niin että kaksi alinta kerrostani ovat jääneet kokonaan maan alle. Siksi näytän matalammalta ja pönäkämmältä. 

Neitsyttorni Audio

Historian hämäryyksistä eli ainakin 1300-luvulta alkaen minua on kutsuttu myös Megheden torniksi. Nimitys on tullut ehkä rakennusmestari Hinze Meghedistä tai sitten vironkielisestä ilmauksesta mägede torn eli ”mäkien torni”. Minut on nimittäin rakennettu ns. Lyhyelle vuorelle (mons brevis), aivan Pitkän vuoren (mons longhi) eli tuolloin yhtenäisen, nykyisten Tõnismäen ja Toompean mäkien muodostaman harjanteen viereen. 

Neitsyttornin ja Tallitornin edustan muuri Audio

Me olemme kaksoismuuri, eli korkea ja matala muuri. Korkeampi osa rakennettiin 1300-luvun alussa – ensin matalampana ja ohuempana, mutta 1400-luvun alussa sitä korotettiin ja paksunnettiin suojaksi tuliaseita vastaan. Matala tukimuuri on tehty etusuojaksi tykkitulea vastaan ja toimimaan tykkiasemina. Se ulottui aluksi Kitsetornille asti ja Kiek in de Kökin valmistuttua sinne saakka. Kitsetorn on nykyään lähestulkoon hävinnyt, niin että muurin kulku Kökille asti on merkitty maastoon pelkkänä tienä.

Tallitorni Audio

Tallitorni, Marstallin torni ja Työpihan torni – minua on kutsuttu eri nimillä, mutta kaikki niistä juontuvat kaupungin työpajoihin ja niiden talliin, joka kohdallani mäen juurella on toiminut siitä lähtien, kun minut ja suurempi naapurini Neitsyttorni sekä meitä yhdistävä muuri rakennettiin. Siitä on nyt aikaa jo 650 vuotta.

Kolmen Munkin Patsaat Audio

Seisahtukaamme hetkeksi Tanskan kuninkaan puutarhaan eli Taani kuninga aeda muistelemaan historiallisen puiston tarinaa ja legendoja. Suunnitelma meistä kolmesta syntyi Tallinnan vuonna 2011 järjestämässä ideakilpailussa, johon kuvanveistäjät Simson von Seakyll (Aivar Simson) ja Paul Mänd osallistuivat.. Olemmekin heidän luomuksiaan, kolme 2,5 metrin korkuista pronssista hahmoa: Odottava munkki Ambrosius, Rukoileva munkki Bartholomeus sekä Katseleva munkki Claudius. Valmistuimme ja meidät valaistiin vuonna 2015 kiinteistösijoitusyhtiö Kapitelin tuella, ja tarinaamme kertoo kaupunginmuuriin kiinnitetty opastaulu.

Pitkän Jalan Porttitorni Audio

Tässä kohtaa onkin hyvä kysyä vanha virolainen kompa: miksi Tallinnan kaupunki ontuu? Koska sen toinen jalka on lyhyt ja toinen on pitkä!